Vertauskuvat, metafoorat ovat loppujen lopuksi aika luonnollinen osa meidan kaikkien arkipaivaa - joskus niihin ei vain kiinnita huomiota. Niiden avulla jasennetaan ymparoivaa maailmaa ja selitetaan mita erinaisempia asioita. Metafoorat kasitteena tai pohtimisen arvoisena asiana ovat putkahdelleet esiin pitkin opiskelujani - ja talla hetkella tuntuu, etta ne osallistuvat, jos ei konkreettisesti, niin lahes-ajatuksen-tasolla graduprosessiini. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ensimmaiselta opiskeluvuodeltani mieleen on jaanyt piirrustus, joka meidan fuksien piti taiteilla. Siina piti kuvata sita, milta edessa olevat opiskeluvuodet ja yliopisto silla hetkella meille nayttaytyivat. Mina piirsin tien. Pitkan, taivaanrantaan jatkuvan tien, jonka maaranpaata ei nahnyt - ei liioin, mita sen varrella oli. Mysteerinen taival, suuri kysymysmerkki. Viimeiset viisi vuotta ovat tietenkin vieneet minut katsomaan, mita matkan varrelta loytyy (aika paljon kaikenlaista) ja nyt alkaa vahitellen tuntua silta, etta yliopisto/opiskelumaaranpaan silhuetti on jo putkahtanut nakyviin.

 

Kaytannossa tama tarkoittaa sita, etta suunnitelmat ovat viime aikoina kayneet entista konkreettisemmiksi. Minun opiskelu/tyosuunnitelmani, G:n opiskelu/tyosuunnitelmat, meidan suunnitelmat - pienet ja suuret, jotka viela pari vuotta sitten vaikuttivat kaukaisilta haaveilta. "Sitten joskus." Tasta puhuessamme eilen esitin asian G:lle kuvainnollisesti:

 

- Tuntuu niin kuin me oltaisiin rammitty isossa, laajallelevittyvassa suossa, keskella sita, kaukana metsanrannasta. Aina oli sellainen tunne, etta viela niin ja niin pitka matka edessa ja se oli lannistavaa. Nyt sita vastoin jalkojen alta loytyy jo vahan kiinteaa maata; me ollaan paasemassa sielta pois.

- Olipas suomalainen metafoora (G totesi hymyillen)

- Ai, tuota, niinpa taisi ollakin

- Luonto

- No miten sa sitten asian nakisit? Anna mulle italialainen metafoora!

- No, tahan asti me ollaan syoty pizzan reunuksia, ja nyt me ollaan paasemassa niihin mozzarellaa tihkuviin osiin!

 

Jalleen kerran saimme huomata kulttuurin hienovaraisen leikin ajattelussamme, puheessamme. Mutta mitapa tuosta - pizzoja tai soita, meista molemmista tuntuu, etta tuskaisin osuus on jo takana. Ja se oikea yhteinen elama hiukan lahempana.