Kaukana, lahella. Viime paivina olen huomannut, etta ne ovat suhteellisia kasitteita. Toissaviikolla olimme lahella, mutta tahan viikkoon verrattuna niin olimme viime viikollakin, kun palasimme webkameroiden ja mikrofonien aareen. Nykyteknologia mahdollista sen, etta voimme olla samalla hetkella seka kaukana etta lahella - sen todella tajuaa ja sita osaa arvostaa vasta kun nykyteknologia temppuilee, ei toimi, menee rikki. Silloin ollaan kaukana. Lyhyiden puhelinsoittojen (jotka kuluvat lahinna nykyteknologiaa sattiessa), tekstiviestien varassa. Olisiko meilla viela muita vaihtoehtoja? Kirje, joka loytaa tiensa oikeaan postiluukkuun keskimaarin viikon viiveella? Pulloposti, jonka pitaisi ensin seikkailla Itamerelta Atlantille ja sielta Valimerelle, Napolinlahteen? Ei ehka hyva idea, silla asumme molemmat sisamaassa. Enta kirjekyyhky? Savumerkit? Teletapia?

Ainakin talla tavoin huomaa, mita toisessa arvostaa - kaipaa. Juttuseuraa, olkapaata, jota vasten vuodattaa, purkaa paineita, naurua, ilmeita, aanta, lohduttavia, piristavia, suloisia sanoja.